torstai 14. joulukuuta 2017

Mikä on township?

Kapkaupunki on todella kaunis kaupunki, siellä on ihastuttavia vuoria, valkohiekkaista rantaa ja kaunista arkkitehtuuria. Kuitenkin -  mikäli on lähtenyt etsimään aitoa Afrikkaa niin saa pettyä, Kapkaupunki tuntuu infrastruktuuriltaan aivan joltain amerikkalaiselta kaupungilta. Mutta ei sittenkään, vaikka kaupunki on edustava ja puleerattu täytyy vain  ajaa kymmenisen kilometriä kaupungin ulkopuolelle niin siellä alkavat mittavat, värillisten asuttamat lähiöt, townshipit. Näinhän niitä kutsutaan, oikea nimitys olisi slummi.
Suurimmassa townshipissä, Khayelitshassa asuu yli miljoona asukasta, se on aika paljon kun Kapkaupungin koko asukasluku on noin 4 miljoonaa. Ajettaessa asuinalueen ohi pitkin moottoritietä jatkuu slummialue kilometrikaupalla. Alueen alussa on valtion rakentamia ja vuokraamia kahden huoneen huoneistoja, mutta mitä pidemmälle mennään sitä surkeammiksi muuttuvat talot. Tavallisimmat rakennusmateriaalit näyttävät olevan aaltopelti, laudanpalat ja muovi. 
Aikaisemmin mustat asuivat kantakaupungissa, kuuluisin asuinalue oli District six, kaupunki oli nimittäin jaettu kuuteen kaupunginosaan. Apartheid-politiikkaa viljelevä hallitus teki sitten 60-luvulla päätöksen siirtää värilliset kaupungin ulkopuolelle satelliittilähiöihin, District six tyhjennettiin ja raivaustraktorit tasasivat koko alueen. Jotta värilliset voivat käydä töissä kaupungissa tarvitsivat he passit, jotka sallivat heidän oleskella kaupungissa työpäivän ajan. Hallitus halusi valkoisille ja värillisille eri työt, koulut ja sairaalat.
Värillisten uudet asuinalueet ovat kaukana kantakaupungista, kun kuitenkin useat käyvät töissä kaupungissa tuottaa se vaikeuksia, bussiyhteydet ovat huonot eikä henkilöautoihin ole varaa. Vaikka Apartheid-politiikka lopetettiin virallisesti Nelson Mandelan tullessa presidentiksi 1994 ei se välttämättä tarkoita, että värillisten olot olisivat paljoakaan parantuneet, he ovat yhä köyhä kansanosa, valkoiset hyvinvoivia ja varakkaita.

Niinkuin minäkään en haluaisi, että takapihalleni tulisi turistilauma päivittelemään niin townshipeihinkään eivät turistit saa mennä yksinään ja tuskin se aina olisi edes turvallista.
Ostimme siis retkenjärjestäjältä opastetun retken townshipiin. Kävimme kahdellakin eri alueella, vanhimmassa, 50 000 asukkaan Langassa ja Gugulethussa. Kuljettaja ja Langan paikallisopas sanoivat olevansa alueelta kotoisin, en ole tosin varma siitä asuiko opas enää alueella.
Kaikki oheiset kuvat ovat Langasta. Ihmisten kuvaamiseen piti pyytää erikseen lupa, minulle riittivät hyvin rakennuksetkin.



 Oma koti kullan kallis


Paikallinen S-market



Joillakin on tarve suojautua. Itse asiassa tämä oli valkoihoisten talo alueella, nykyisin sekin värillisten omistuksessa


Paikallinen kampaamo


Päiväkoti


Vuokratalo jossa etualla vesimittari


Asumuksia oli monenlaisia, oli tiilestä rakennettuja vuokrataloja joissa oli sähköt, juokseva vesi ja wc, sitten oli niitä muita joissa ei ollut mitään mukavuuksia, vain patja lattialla.
Alueella oli muutama pieni kauppa, koulu, päiväkoti ja lääkärin vastaanotto. Tosin lääkäreitä oli vain yksi ja jonot pitkät. Oli myös kanoja paloitteleva mies kaupan ulkopuolella ja pieni tori, jossa myytävänä oli osuuskunnan valmistamia tuotteita turisteille.

Itä-Kapista valuu siirtolaisia ja perheenjäseniä Kapkaupunkiin ja heidätkin pitäisi asuttaa. Heitä varten oli vastaanottokoti jossa yhteen pieneen huoneeseen sijoitettiin kolme perhettä. Kodissa jossa kävimme asui yhteensä 14 henkeä. Vuoteita mahtui huoneeseen kolme, siis yksi perhettä kohden. Ahtaus on erittäin lievä sana kuvaamaan elinoloja näissä asuntoloissa. Jotta pääsisi muuttamaan muualle täytyisi saada töitä, työttömyys huitelee siinä 40% tienoilla.

Pääsimme siis erääseen kotiin sisälle katsomaan oppaan ensin opetettu meille tervehdyksiä ja kohteliaisuusfraaseja zuluksi niin, että pärjäsimme sisällä.
Pääsimme käymään myös lastentarhassa jossa 1-6 vuotiaat esiintyivät meille. Lapset olivat ihanan iloisia ja välittömiä, jokainen olisi halunnut syliin tai ainakin halata.



Päiväkotilapset esiintyivät meille, oikealla paikallisopas

 Vastaanottokoti jossa havaittavissa pienoista ahtautta


Ajelimme myös kauempana sijaitsevaan Gugulethuun jonne emme kuitenkaan jalkautuneet. Tämä township oli vieläkin suurempi kuin Langa, siellä asui noin 100 000 asukasta. Yhteisö näytti mikäli mahdollista vieläkin masentavammalta. 
Vesivessojaan ei alueella ollut, tyhjennettävät latriinisäiliöt olivat arkipäivää.
Apartheid-politiikan loppumisesta on yli 20 vuotta, miten kauan on vielä odotettava ennen kuin värillisten olot paranevat?


Seuraa Fammon vaeltelua myös Instassa ja Facebookissa sekä osoitteessa blogit.fi

maanantai 11. joulukuuta 2017

Pöytävuorella Kapkaupungissa

Pöytävuori Kapkaupungissa Etelä-Afrikassa kuuluu maailman vanhimpaan vuoristoon, sen iäksi arvioidaan 520 miljoonaa vuotta, siis 6 kertaa Himalajan ikä. Vuoresta näkyvät kuluneet miljoonat ja miljoonat vuodet, se on nimittäin nimensä veroinen, tasainen kuin pöytä.





Jottei puhuttaisi palturia, niin ihan tasainen ei vuori kuitenkaan ole, siinä on nähtävillä muutama huippu, niistä kuuluisin on varmaankin Lion's Head.
Missä tahansa onkaan kaupungissa tai kaupungin ulkopuolella, Pöytävuori kohoaa aina turvallisena horisontissa.


Olosuhteet vuorella ovat usein sumuiset tai tuuliset, kun pilvet peittävät vuoren laen sanovat kaupunkilaiset, että vuoren päällä on pöytäliina.
Vuori on erittäin suosittu kiipeily- ja retkeilykohde, mutta kovalla tuulella sinne ei kannata kiivetä eikä kaapelihissikään silloin ole toiminnassa.







Kaksiviikkoisen vierailumme aikana riitti tuulisia säitä ja vaikka aamulla olisi ollut kirkasta niin jo iltapäivällä pilvet vyöryivät vuoren ylle.

Sitten vihdoin eräänä aurinkoisena ja tyynenä aamuna tilasimme taksin ja suuntasimme Pöytävuorelle. Kumma kyllä, moni muukin oli saanut täsmälleen saman idean, jonotus kesti näet puolisen tuntia. Valitsimme kaapelihissin hikisen, monen tunnin kiipeämisurakan sijaan. Kaapelihissi on rakennettu jo 1929 ja sen vaunuun mahtuu 65 ihmistä. Tuskin meidän vaunussamme niin montaa oli, paljon kuitenkin. Vaunu nousi keinuen yläilmoihin, tällainen non-stop hissi kuljettaa 800 ihmistä tunnissa. Hinta edestakaiselle matkalle oli 290 randia (17,50). Liput olisi voinut ostaa etukäteen netistä, mutta se ei olisi paljoakaan auttanut koska pahin jono oli hissille.





Pöytävuorelta avautuvat mahtavat näkymät


                                Taustalla häämöttää Lion's Head










Ylhäältä vuorelta oli huikeat maisemat. Vuorenseinämät olivat välillä rapautuneet niin, että kiipeäminen olisi ollut mahdollista, välissä oli pystysuoria kallioita. No näiltä uskalikot tietysti laskeutuivat alas valjaiden varassa.
Vuoren laelle oli rakennettu muureja ja polkuja. Reittejä oli kolme erilaista, 15, 30, ja 45 minuutin mittaiset, polut on suunniteltu maisemien ja kukkien ihailemiseen. Kilometrimääriä oli vaikeata arvioida. Väkeä riitti jokaiselle reitille, olihan tämä ensimmäinen aurinkoinen ja tuuleton päivä viikkoon.








Pikkuiset dassiet asustelivat vuorella. Tällaiset murmelinnäköiset eläimet olivat kuin jättiläismarsuja. Tämä minulle aivan uusi tuttavuus on nimeltään tamaani ja sen lähin sukulainen on norsu - yhdennäköisyyttä ei kyllä heti huomaa. Tämän terävähampaisen eläimen ruokkiminen oli ankarasti kielletty.
Linnutkin olivat kovasti kesyjä, lienevätkö turisteihin tottuneita.




Vuorelta löytyi myös  laajahko ravintola kunnon ateriavalikoimineen ja kun viinivaltiossa oltiin niin ateriat nautittiin viinin kera. Pöytävuorelle mentiin selvästikin jos ei koko päiväksi niin ainakin moneksi tunniksi. Olimme tyytyväisiä kun olimme muuttaneet suunnitelmiamme vuoren suhteen. Alkuperäinen suunnitelma kun oli ajella Hop-on, hop off-bussilla ympäri kaupunkia ja vain pistäytyä Pöytävuorella. Vuorelle piti ilmiselvästi varata koko päivä aikaa.






Seuraa Fammon vaeltelua myös Instassa ja Facebookissa
tai  osoitteessa Blogit.fi


torstai 7. joulukuuta 2017

Etelä-Afrikka on kulinaristin unelma

Kaksi viikkoa Etelä-Afrikassa oli positiivinen kokemus, mutta vierailulla oli myös pimeä puolensa, housunvyötärö alkoi nimittäin ikävästi ahdistaa. Miten tässä näin pääsi käymään? Minä kun en ole mikään kulinaristi, en metsästä matkoillani Michelin-ravintoloita enkä välttämättä edes joka päivä syö ravintolaruokaa.
Kapkaupungin herkut vain veivät naista kuin pässiä lieassa.
Tähän voivatkin sitten kaikki aatteelliset kasvissyöjät lopettaa tämän postauksen lukemisen, nämä herkuttelut eivät sovi herkille!
Etelä-afrikkalainen ruoka on monipuolista ja herkullista, merestä nousee runsaasti saalista ja kaikenlainen riistaruoka on suosittua. Eikä pidä myöskään unohtaa harvinaisen mahtavaa hedelmävalikoimaa. Kaupoissa hyllyt täyttyvät paitsi sitrushedelmistä, joista greipit ja tangeriinit näyttivät olevan suosittuja,myös taateleista, avocadoista, rypäleistä, melooneista, papaijoista, mangoista, litseistä ja guavoista.
Mikä voisi olla aamulla ihanampaa kuin aloittaa päivänsä hedelmälautasella.
Jos aamiaiseksi halusi jotakin tuhdimpaa niin saatavana oli munakkaita, makkaroita, pekonia, leivonnaisia, vohveleita ja pannukakkuja.







Meitä hemmoteltiin mahtavilla hotelliaamiaisilla


Tavallinen valintani ruokalistalta on kala ja niinpä myös afrikkalaiset kalat kiinnostivat minua. Ruokalistan kaloista tavallisin oli kingklip, mikä on sikäläistä turskaa, valkolihaista kalaa, joka kasvaa jopa puolentoista metrin mittaiseksi. Toinen suosittu kala oli day's catch tai linefish.
Jälkimmäinenkin saattoi siis olla mitä tahansa siimalla pyydystettävää kalaa. Arpapeliä, mitä sai lautaselleen, mutta hyviä kalat aina olivat.
Äyriäisiä, mustekaloja ja simpukoita oli myös runsaasti tarjolla, usein ne myytiin äyriäislautasina jolloin saatavana oli herkullinen lajitelma. Ei kun herkuttelemaan! Katkaravut olivat suuria ja erityisen herkullisia, ne tulevat kuulemma Mosambikistä. Näiden merenelävien kanssa tarjottiin herkullisia dippejä, mm. peri-perillä ja chilillä maustettuna.
Myös sushia sai useasta paikasta.






Kanaruokia oli yleensä joka paikassa saatavilla, mutta yleinen lintupaisti oli myös strutsi. Pakkohan se oli valita tavanomaisen kanan sijaan, liha olikin yllättävän maukasta. Keskustan ravintola Karibussa se tarjoiltiin putun ja chakalakan kera. Putu tai putu pap on kuivahkoa maissipuuroa joka on bantujen perinneruokaa ja chakalaka taas maustettu kastike, jossa on ainakin porkkanaa, paprikaa ja chiliä.


Strutsia putun ja chakalakan kera


Simon's townissa päätimme testata antilooppia. Tarjolla oli sekä kudua että impalaa,tarjoilija ehdotti, että maistaisimme kumpaakin ja jakaisimme annokset. Näin teimmekin eikä testituloksissa esiintynyt minkäänlaista hajontaa, pikaisen, kahden naisen testimme testimme voitti selvästi mureampi ja voimakkaamman makuinen kudu. Tavallisesti tarjolla oli vain hyppyantilooppia (springbok). Sekään ei ollut huono vaihtoehto. Vesiantiloopista meitä sen sijaan varoitettiin, sen liha on kuulemma järkyttävän makuista, mutta eipä vesiantilooppia missään tarjottukaan. Sen sijaan ostin kyllä tuliaiseksi purkillisen seeprapatéta, saamme siis joulupöytään tänä vuonna muutakin kuin ainaista kinkkua.
Makkaroitakin tuli maisteltua, ne oli tehty naudanlihasta, mutta maku oli paremminkin riistan, taisi johtua mausteista.
Etelä-afrikkalainen erikoisuus on myös kuivaliha, biltong. Se myydään ohuina suikaleina tai siivuina ja sitä saa maustamattomana tai eri tavoilla maustettuina.




Käydessäni safarilla luonnonsuojelualueella ja katsellessani antilooppien hyppelyä minua jo kadutti, että olin syönyt niiden lajitoverin. Omatuntoni rauhottui kuitenkin vähän kun muistin, että syömmehän me Suomessa peuraa ja poroakin.



Vasemmalla kudua ja oikealla impalaa - vai oliko se päinvastoin?



Saatavana oli myös krokotiilia. Tiesin kuitenkin entuudestaan etten niin välitä krokotiilinlihasta, joten jätin sen suosiolla kutittelemaan muiden makunystyröitä.
Paikalliset ylistivät myös pahkasikaa, väittäen sen olevan kaikkein maukkainta lihaa. Pahkasikaa olisi kuitenkin ollut saatavilla vain tietyissä ravintoloissa joten sekin jäi valitettavasti testaamatta. 
Afrikkalaisten suosituin lihanvalmistusmenetelmä tuntui olevan hiiligrillillä grillaaminen. Grillaaminen tuntui olevan todellista taidetta, oli hiilikoulukunta ja puukoulukunta. Grillillä oli erityinen nimi, braai.

Etelä-afrikkalainen ateria ei tietenkään ole täydellinen ilman etelä-afrikkalaista viiniä, onhan Etelä-Afrikka yksi viinintuotannon eturivin maista.
Kävimmekin tutustumassa kolmeen eri viinitilaan ja maistelimme erilaisia valko-, puna- ja roséviinejä. 
Saimme tutustua myös viinikellareihin ja viiniplantaaseihin.
Hinnat olivat yllättävän edullisia, kuuden pullon pakkaus kustansi 200-2000 randia (12-120€). Vastassa olivat kuitenkin logistiset ongelmat ja tullimääräykset joten hylkäsimme haikeina idean suurostoista.





Muratien viinitilan tunnelmaa




Muratien viinitila on takuulla erilainen. Sen tavaramerkkinä ovat hämähäkinverkot sadan vuoden ajalta. Siivouskulut tällä viinitilalla ovat pienet.




Zenenwachtin viininmaistiaiset


Tässä Zevenwachtin viinitilan tilavassa viinikellarissa odottaa yli 2000 tammitynnyriä viinin valmistumista. 30% viinistä menee vientiin, loput 70% kulutetaan kotimaassa.


Seuraa Fammon vaeltelua myös Instassa ja Facebookissa
Fammon löytää myös sivulta Blogit.fi  ja Etelä-Afrikan herkutteluiden jälkeen hikilenkiltä lähimetsästä.