Historian havinaa Tukholmassa

Mitä ehtii tehdä kun on vain päivän Tukholmassa?

Jos ei ole minkäänlaista suunnitelmaa menee päivä helposti vain shoppailuksi ja kahvilassa istumiseksi. Siinähän ei sinänsä ole mitään vikaa, niinkin voi toki päivän käyttää. Mutta toisaalta, miksi vain vaellella kaupungilla kun kaupungissa on paljon hienoja kohteita missä vierailla. Historiasta muistan Gustav  II Adolfin  hevosen Streiffin - nykyään se on täytettynä esillä Tukholman vanhimmassa museossa nimeltään Livrustkammaren (varustelukamari) ja on koko tämän museon symboli.

 Museo löytyy Kuninkaanlinnan yhteydestä Vanhasta kaupungista osoitteessa Slottsbacke 3. Se on avoinna kaikkina muina päivinä paitsi maanantaisin.

Gustav II Adolfin aikana -  siis 1600- luvulla oli tavallista, että kuninkaat itse johtivat joukkojaan. He asettivat itsensä suureen vaaraan ja huonostipa kävi  Gustav II Adolfille vuonna 1632 Lützenissa. Silloin oltiin keskellä 30-vuotista sotaa, suurvallat taistelivat Euroopan herruudesta. 6.11.1632 Itävallan ja Ruotsin armeijat kohtasivat, taistelu oli verista, jokin ratkaisu haluttiin saada aikaiseksi.  Kuningas ratsasti kallisarvoisella ratsullaan Streiffillä, joka oli saanut nimensä entisen omistajansa mukaan. Kuningas oli sonnustautunut vaaleaan hirvennahkatakkiin ja hevosella oli sametilla ja kultapunoksilla somistettu satula.
Taistelun tuoksinassa Gustav sai osuman käsivarteensa, samanaikaisesti myös Streiff sai luodin kaulaansa. Savussa ja pölyssä haavoittuneet kuningas ja hevonen harhailivat kauas vihollisen puolelle sillä seurauksella, että kuningas sai vielä toisen luodin selkäänsä ja pistimenpiston rintaansa. Kuollut kuningas ryövättiin vaatteista ja koruista. Verinen takki vietiin sotasaaliina Itävallan keisarille ja palautettiin vasta 1920.
Streiff ei kuollut heti vaan vasta seuraavana vuonna, silloin se nyljettiin, nahka vietiin Tukholmaan ja  soviteltiin puiselle rungolle.

Streiff - 1000 riikintaalerin arvoinen sotaratsu.

Kuninkaan hirvennahkanuttu, rinnassa pistimen reikä

Nykypäivänä ei näillä aseilla sodittaisi hetkeäkään.

 Kypärä ja silmikkopaita

 Haarniskat suojasivat - lapsille tehtiin tietysti lasten oma haarniska.

 Kypäröitä oli monen mallisia

Niinkuin myös käsiaseita


Toinen surullisenkuuluisa kohtalo oli Gustav III:lla joka oli Venäjän Katariina II:n serkku ja tehnyt vallankaappauksen vuonna 1772.  Kaikki Gustav III:n kannattajat pitivät valkoista käsivarsinauhaa. Kuninkaalla oli kuitenkin paljon vihamiehiä ja kaksikymmentä vuotta myöhemmin, 1792  Oopperan naamiaisissa kuningasta ammuttiin pelkurimaisesti selkään. Kuningas ei kuollut heti vaan vasta parin viikon kuluttua. Murhaajan jäljiltä jäi kaksi pistoolia ja veitsi. Aseseppä pystyi niiden perusteella jäljittämään aseiden omistajan, joka tunnustikin murhan ja joutui  teloitettavaksi. Murha oli kuitenkin aateliston yhdessä suunnittelema salamurha.

  
Kuningas Gustav III:n naamiaisasu maskeineen

Kuninkaan verinen liivi, naamiaismaski ja murhavälineet

Muuta museon antia ovat esimerkiksi vaunut ja vaatteet. Erityisen hienoja olivat hää- ja kruunajaisvaunut.
Vaunut olivat mahtavan kokoisia, niitä voi olla vetämässä kahdeksankin hevosta. Talvisin siirryttiin rekikyytiin, silloin  olikin helpompi kulkea, tiet olivat kesällä nimittäin varsin huonokuntoisia.

Vaunut olivat tyylikkäitä ja koristeltuja niinkuin reetkin.

Ei ainoastaan aateliston vaatetukseen panostettu, hevosetkin olivat sievästi puettuja.


Kuninkaiden viitat olivat useasti purppuranpunaisia johtuen siitä, että punainen väri oli äärimmäisen kallista.

Kauneuspilkut olivat muodissa, ne  imitoitiin luultavasti Ranskan hovista. Kauneuspilkkukieli oli tärkeätä osata, kauneuspilkut eri kasvonosissa tarkoittivat eri asioita. Esimerkiksi poskipilkku oli vihje siitä, että henkilö oli valmis ehdotuksille.

Tällä kertaa meillä ei ollut lapsia mukana, mutta Livrustkammaren on ehdottomasti lapsille sopiva kohde. Paitsi, että museossa on jännittävää katseltavaa,  ylimmässä kerroksessa on myös erikseen kaksi leikkihuonetta. Siellä voi suorittaa erilaisia tehtäviä ja pukeutua entisajan vaatteisin. Isollekin perheelle käynti tulee edulliseksi sillä sisäänpääsymaksua ei ole ollenkaan.

Elämä oli ennenkin täynnä sotia, valloituksia ja juonitteluja. Kuninkaat havittelivat lisää maata ja valtaa. Rikkaat rikastuivat, köyhät pysyivät köyhinä. 
Ruotsin kuninkaat tuntuvat meistä ehkä vierailta, mutta itse asiassa he olivat yhtä lailla Suomen kuninkaita ja Ruotsin historia on myös Suomen historiaa.

Pietarin ruotsalaiskortteli

MENOLIPPU PIETARIIN Osa I

Yhdistyksessämme tuli puheeksi, että Pohjola-Norden-lehti oli jossain numerossaan esitellyt  pietarilaisia ruotsalaiskortteleita. Vaikka moni meistä oli useamman kerran vieraillut Pietarissa niin emme olleet tulleet kiinnittäneeksi huomiota erityisiin ruotsalaiskortteleihin. Meissä heräsi halu lähteä tutkimaan tarkemmin näitä ruotsalaiskortteleita.

Toimeksi saatiin lopulta keväällä 2014. Toukokuun lopusta  löytyi sopiva viikonloppu ja kun vielä työasiat oli saatu järjesteltyä niin, että maanantainakin voitiin olla matkassa, niin kasassa oli lopulta 15 matkalaista ja heille bussinkuljettaja.

Raumalle ja koko Suomeen oli juuri saapunut toukokuussa harvinainen helleaalto kun pääsimme matkaan varhain perjantaiaamuna. Asiaan tietysti kuului, että juuri tänä päivänä bussin ilmastointi oli ilmeisen yhteistyökyvytön, joten matkan alku oli hikinen.
Leikarissa pysähdyttiin syömään ja seuraava pysähdys oli vasta rajalla. Rajamuodollisuudet menivät niin joustavasti, että iltapäivällä saavuttiinkin jo Viipuriin. Täällä meillä oli toki aikaa yhdelle tutustumiskohteelle, Viipurin pyöreälle tornille.

Vuonna 1542 määräsi Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa, että jokaisen talonpojan oli verona maksettava ” ruustykki Wiipurin kaupungin linnoittamista varten. Toimeen ryhdyttiin välittömästi.

” Pyöreäksi torniksi ” nimettyä linnaketta ryhdyttiin rakentamaan vuonna 1547. Töitä johti ” rakennusmestari ” Hans von Bergen ja tornin rakentamiseen käytettiin vuosittain keskimäärin noin 2200 päivätyötä. Tornin seinistä tulikin monta metriä paksut.

Elokuun 13. päivänä vuonna 1550 torni oli valmis.

Tulikokeeseen torni joutuikin jo vuonna 1556 Ruotsin ja Venäjän välisessä sodassa. Silloin kuningas kävi Wiipurissa ja kerrotaan, että eräs ensimmäisistä Pyöreästä tornista ammutuista laukauksista kaatoi venäläisen tykistön komentajan.

1600-luvun alkupuoliskolla säilytettiin tornissa tykkejä ja vuosisadan loppupuolella käytettiin tornia ajoittain vankilana. Näiltä ajoilta ja mahdollisesti jo 1600-luvun loppupuolelta alkaen on tornia kansan suussa kutsuttu ” Pässinlinnaksi ”. Nimitys johtuu siitä, että kaupunkilaiset varoituksista huolimatta eivät luopuneet pahasta tavastaan antaa lampaiden ja vuohien käydä laitumella osittain ränsistyneillä ja luhistuneilla muureilla. Vartiomiehet olivat teljenneet ” pidättämiään ” elukoita Pyöreään torniin.

Tornilla oli  monia muitakin liikanimiä, mainittakoon ”Paksu Katariina ”. Tästä nimityksestä päätellen tornia korjattiin myös keisarinna Katariina II:n aikana, luultavasti se sai nykyisen ulkomuotonsa silloin.

Vuonna 1860 jätettiin torni korkean tahon käskystä periaatteessa Wiipurin kaupungin viranomaisten haltuun ja toivottiin, että kaupunki maksutta purattaisi pyöreän tornin. Samaan aikaan, vuodesta 1861 alkaen kaupunki purki muureja, jotta uudet katulinjaukset, torit, puistot ja tontit saataisiin nopeasti käyttöön.

Jälkipolvien onneksi tornia ei purettu. Arkkitehti Uno Ullberg oli jo vuosia kehitellyt ajatuksissaan ratkaisuja tornin hyötykäytöstä. Teknillinen Klubi anoi Wiipurin kaupunginvaltuustolta ja muinaistieteelliseltä toimikunnalta lupaa vuokrata torni ja muokata se uuteen käyttötarkoitukseen siten, että se säilyttäisi kokonaisuutena entisen ulkoasunsa.

Pyöreän tornin suunnittelutyöt alkoivat täysipainoisesti vuonna 1921, ja piirustukset valmistuivat alkuvuodesta 1922.

Wiipurin Teknillinen Klubi vuokrasi Pyöreän tornin 30 vuodeksi. Rakennustyöt alkoivat huhtikuussa 1922, ja Pyöreän tornin kaikki tilat  olivat valmiit juhlallisiin avajaisiin marraskuussa 1923.

Kolmannessa kerroksessa oli suuri ja mahtava Waasa-sali pöytineen, jonne mahtui istumaan noin 150 henkilöä. Kalkituille seinäpinnoille oli maalattu kuvia ja tapahtumia Wiipurin varhaisimmasta historiasta. Siellä riippui laivan pienoismalli ,joka symbolisoi vanhaa uljasta ” Wapn von Wiborg ” -laivaa. Tarjoilijatilan kahden pilasterin päässä oli tynnyrit, jotka kuvasivat paikallista vanhaa munkkien valmistamaa ” Wiburger Mumme ” -olutta, ja eräässä ikkunasyvennyksessä oli myös kuparinen suuri kattila nimeltään ” Helvetin kattila ”, joka viittasi vuoden 1495 ” Wiipurin pamaukseen ”.

Väitetään, että keskiaikaisissa riehakkaissa juomingeissa ammennettiin kauhalla Wiburger Mummea helvetin kattilasta ja höyrypäisissä ajatuksissa seilattiin Vapn von Wiborgilla maailman ympäri.

Kieltolain aikana Wiipurin ravintolat ja etenkin Pyöreä torni tarjosi tutuille henkilöille ns kovennettua teetä. Tämä yleisesti tiedettiin ja poliisiviranomaiset hyväksyivät tarjoilun, kunhan se pysyi kohtuudessa. Varovaisia oltiin, sillä olihan poliisilaitos vain vajaan 100 metrin päässä

Tornissa oli juuri yksityistilaisuus, mutta olimme tervetulleita mukaan seuraamaan venäläistä tanssiesitystä. Valitettavasti meidän oli kuitenkin aikataulumme vuoksi ennen pitkää jatkettava matkaamme kohti Pietaria.

Illaksi saavuimme Johannekseen (Sovetskij), joka on erittäin pieni paikka, siellä yövyimme Tšaika-hotellissa.

Aamulla olimme jo valmiina uusiin seikkailuihin. Siis nokka kohden Pietaria ja menoksi.

Zelenogorskin dyyneillä pysähdyimme ihailemaan merta ja hiekkaa. Tämä oli se kuuluisa Terijoen hiekkaranta mitä suomalaiset yhä haikeana muistelevat. Itsekin vietin pari viikkoa 80-luvulla täällä sijaitsevassa sanatoriossa. Nykyään uimareita kohtaa surullinen näky – kieltokyltit koristavat rantaa. Vesi on niin saastunutta, että uiminen on vaarallista. Ehkä pian kuitenkin saadaan aikaiseksi tehokkaita puhdistuslaitoksia.

Pietari, tämä Pohjolan helmi ja 5 miljoonan ihmisen asuttama metropoli näyttäytyy koko kauneudessaan  kesällä. Yleensä kun vierailen Pietarissa niin siellä sataa, mutta nyt oli jopa raskasta kävellä kaduilla 30 asteen helteessä.

Pietarin symboli on  Mednyj vsadnik, Vaskiratsastaja-patsas, joka esittää Pietarin perustajaa Pietari Suurta.
Katariina II tilasi patsaan ranskalaiselta taiteilijalta Étienne Falconetilta. Tämä suunnitteli ja valoi patsasta 12 vuotta nälkäpalkalla, patsas valmistui 1782.  Patsaan alla oleva valtaisa graniittilohkare kuljetettiin Suomesta kun sitä varten ensin oli rakennettu tie.

Ensimmäinen kohteemme Pietarissa oli Pyhän Marian kirkko. Söimme sen kellarissa maittavan lounaan, jonka jälkeen  pastori Aleksei Uimonen esitteli meille itse kirkon.

Kirkko on alun perin ruotsalainen, luterilainen kirkko, perustettu 1769. Myöhemmin se erosi ruotsalaiseksi ja suomalaiseksi kirkoksi. Kirkon yhteydessä toimi mm. kirjasto ja tyttöjen orpokoti. Jäseniä oli ennen vallankumousta yli 15.000.

Vallankumous muutti kaiken. Kirkon omaisuus haltuunotettiin ja papit pakenivat Suomen puolelle. Pitkään kirkko oli muussa kuin alkuperäisessä käytössään, se toimi mm. liikerakennuksena, asuntolana, messukeskuksena ja valuutanvaihtopaikkana.

Vasta vuonna 1991 saatiin lupa perustaa seurakunta uudelleen.

Tätä ennen rakennuksessa oli jo pidetty jumalanpalveluksia. Suntion tehtävänä oli silloin peittää esillä olevan Leninin pää ja asettaa sen  eteen krusifiksi ja kynttilät.

Rakennus oli kuitenkin huonossa kunnossa ja vaati perusteelliset korjaukset. Kirkon vihkiäiset pidettiin lopulta vuonna 2002.

Nykyisin seurakunnan jäsenmäärä kasvaa jatkuvasti, mutta kirkon talous on seurakuntalaisten lahjoitusten varassa. Siksi rahaa kerätään mm. lounasruokalatoiminnalla.

Kirkkoon tutustumisen jälkeen olimme valmiit tutkimaan ruotsalaiskortteleita. Yllätykseksemme  ruotsalaiskortteli kuuluu samaan alueeseen kuin Pyhän Marian kirkko. Saman korttelin toisella puolella on ruotsalaisen seurakunnan Pyhän Katariinan kirkko.

Kun suomalainen ja ruotsalainen kirkko erosivat toisistaan myös tontti jaettiin. Nykyinen kivirakennus edustaa romaanista tyyliä, se on arkkitehti Carl Anderssonin suunnittelema ja se rakennettiin vuosina 1863-1865.  Kirkko maksoi silloin 100,000 ruplaa. Tämäkin kirkko haltuunotettiin vallankumouksen jälkeen.  Kuriositeettina voidaan kertoa, että Carl Gustaf Mannerheim vihittiin avioliittoon tässä kirkossa.

Vuodesta 1934 rakennus toimi urheilukouluna. Kun sitten

urheilukoulun vuokrasopimus loppui vuonna  2005  seurakunta sai taas kirkkosalin käyttöönsä. Nykyään kirkko on taas aktiivisessa, alkuperäisessä käytössä. Kirkkoherrana toimii turkulainen Eero Sepponen joka toimii kirkkoherrana myös Turun ruotsalaisessa seurakunnassa.

Kirkon vieressä seisoo jugendtyylinen vuokratalo joka on Fredrik Lidvallin suunnittelema. Pihalla sijaitseva konserttisali oli ennen yksi Pietarin kulttuurielämän keskuksia.

Viereisellä Ruotsi-kujalla (Svetskij pereulok) toimii Pohjoismaiden ministerineuvoston Pietarin tiedotustoimisto ja naapurikorttelissa Moika-kanavalla sijaitsee Tanskan kulttuuri-instituutti. Tätä korttelia kutsutaan myös mini-Skandinaviaksi. Itse asiassa ruotsalaisasutuksella on pitemmät perinteet kuin itse Pietarilla. Pietari Suuri nimittäin perusti nimeään kantavan kaupungin 1707 paikalle missä Ruotsin suurmahtiajan entiset kaupungit sijaitsivat 1600-luvulla.

Ehdimme vielä tutustua kolmanteenkin kirkkoon, nimittäin Kristuksen ylösnousemuskatedraaliin. Sitä kutsutaan myös Kirkoksi veren päällä syystä, että sillä paikalla tsaari Aleksanteri II murhattiin terroristien attentaatissa 1881. Hänen poikansa antoi pystyttää  tämän monumentin isänsä muistolle. Etevimmät venäläiset taiteilijat kutsuttiin somistamaan tätä rakennusta. Tulos on mahtava – tuhannet neliömetrit mosaiikkia peittävät seinät ja katon.

Tämä kirkko avattiin uudelleen yleisölle vasta 1998 oltuaan 20 vuoden ajan restauroitavana.

 Sunnuntaina oli vuorossa kaupunkikierros ja Eremitaasi. Koska olimme varhain liikkeellä onnistuimmekin pääsemään sisälle kauaakaan  jonottamatta, mikä on peräti harvinaista.

Eremitaašilla tarkoitettiin alkujaan Katariina II:n vuonna 1764 Talvipalatsin yhteyteen perustamaa hovimuseota, mutta kokoelman levittäytyessä varsinaisen Talvipalatsin puolelle vuonna 1922 nimi on laajentunut käsittämään koko palatsin yhteydessä olevan taidekokoelman. Kokoelma sisältää nykyisellään lähes kolme miljoonaa erilaista taide-esinettä.

Näyttelytilat ovat upeat; kuvioidut parkettilattiat, kristallikruunut, kuvioidut katot, kultaukset, meripihka- ja jaspisesineet kilpailevat taulujen ja veistosten  kanssa yleisön huomiosta. Eremitaašin sokkeloista löytyy tuhatkunta huonetta. Huomiotaherättävän upea on renessanssiajan kokoelma, sieltä löytyy esim. kaksi  Leonardo da Vincin työtä sekä Michelangelon veistos.

Ylintä  kerrosta  komistavat Picasson ja Matissen sekä impressionistien työt.

Eremitaasin jälkeen suuntasimme bussin nokan kohden länttä.

Yö kului jälleen tutussa Tšaika-hotellissa. Illalla pelattiin MM-finaali jääkiekossa, vastakkain olivat Suomi ja Venäjä. Rinnakkain siellä jännitettiin tv-ruudun ääressä venäläismiesten kanssa toinen toisiaan kannustaen. Meteli oli suunnaton Venäjän vihdoin täpärästi voittaessa ottelun. Onneksi voitti, mikäli Suomi olisi voittanut ei juhlinnasta olisi tullut loppua.

Juhannuksenviettoa Blekingissä

JUHANNUKSENVIETTOA BLEKINGISSÄ

Olemme lähteneet matkaan purjeveneellä Kustavista kohti Kööpenhaminaa pari viikkoa ennen juhannusta. Reittimme kulkee pitkin Ruotsin itärannikkoa. Veneemme on yhdeksänmetrinen Hallberg Rassy ja miehistönä minä, kippari ja kaksi mäyräkoiraa. 22.6. saavumme Kalmarin kaupunkiin, toiselle puolelle jää Öölannin pitkulainen saari.

22.6. Tänään oli lyhyt legi vain 21 mailia Kalmariin. Tuuli oli puuskittaista, suntit keräsivät tuulen. Koska ollaan kerrankin ajoissa satamassa ehdin tutustua Kalmarin linnaan. Linnaa  on alettu rakentaa jo 1200-luvulla kuningatar Margaretan toimesta mutta vasta 1500-luvulla tästä keskiaikaisesta linnoituksesta tehtiin moderni renesanssilinna. Mielenkiintoinen osasto on naisvankila, siellä on näytillä vanhoja kidutusvälineitä ja seiniltä voi lukea vanhoista tuomioista 1600-luvulta.
-  Solvannut naapuriaan, kiroillut ja huoritellut - rangaistus: pakkotyötä kaksi vuotta kehräämössä

- Juopotellut ja kiroillut, valvonut aamuun asti - rangaistus: käytettävä kaksi tuntia espanjalaista viulua, koska käyttää väkijuomia. Espanjalainen viulu oli eräänlainen puinen pakkopaita, siinä oli kolme reikää, yksi päätä varten ja kaksi käsille. 

- Harjoittanut noituutta. Tuomioistuin tutki asiaa ja teki ns. vesikokeen eli heitti naisen jokeen.
Nainen kuitenkin kellui, joten hänellä täytyi olla noitavoimia. Kuulusteluissa hienoisen kidutuksen jälkeen saatiin selville, että nainen oli lentänyt Kyöpelinvuorelle ja ollut sukupuoliyhteydessä itse Belsebupiin. Rangaistus - poltettava roviolla.

- Harjoittanut haureutta naapurinmiehen kanssa. Rangaistus miehelle 7 kruunua sakkoa, nainen karkotettiin ainaiseksi kylästä kivipainot kaulassaan. mikäli hän joskus saisi päähänsä palata takaisin - haudattakoon elävältä.

Ihan vähän ovat olleet naiset ja miehet eriarvoisessa asemassa näitä rangastuksia määrätessä.

Mielenkiintoinen on myös Agdan huone. Hän oli herttua Erikin rakastajatar kahden vuoden ajan. Tänä aikana hän synnytti Erikille kaksi lasta. Kun Erik sitten avioitui  Kaarina Maununtyttären kanssa naitettiin Agda sopivalle aatelismiehelle. Lapset kasvatti Eerikin sisarpuoli.

Linnanpiha

Puolustus ennen kaikkea

Kalmarin linna ilta-auringossa

23.6.
Irti satamasta aamulla klo 9. Tuuli on aivan järjetöntä. Sääennuste on luvannut vain 12-16m/s mutta tuuli on puuskaista. Vene nousee aina aallonharjalle ja iskee sitten tärähtäen alas. Koko kansi on litimärkä ja vesisuihku nousee ikkunoihin asti.
Matkaa ei ole pitkälti, mutta sitä riittää ja riittää. Vihdoin tullaan perille pieneen satamaan jonka nimi on Kristianopel. Ensiksi näkyy mahtava, valkoinen kivikirkko ja sitten idylliset rantakojut, liuumme suojaiseen satama-altaaseen. Veneilijät paistattelevat päivää shortseissaan. Kuin eri maailma!  Satamaisäntä itse on ottamassa meitä vastaan, hän esittelee itsensä admiral Nilssoniksi. 

Kristianopel on pientaajama Kalmarin ja Karlskronan välissä. Siellä  asuu vain 91 asukasta, taajaman raja on 200 asukasta. Kysymme mitä paikkakunnalla voi juhannuksena tehdä.
-Aluksi meillä on aina ryhmäseksiä ja sitten olemme ajatelleet polttaa kirkon, vastaa Nilsson.
Nähtävästi huumorimiehiä. Kirkko on valkoiseksi kalkittu, vuodelta 1642. Vieressä on myös leirintäalue jota ympäröi korkea muuri, rakennettu suojaksi vihollisten hyökkäyksiltä  1600-luvulla jolloin tämä idyllinen pikkukylä oli yllätys, yllätys - kaupunki.

Kristianopelin kirkko ja hautausmaa. Hautatekstit kertovat, että useimmat haudatuista (miehistä) ovat olleet merenkulkijoita.

Vanhat linnoitusmuurit ovat Kristianopelin komistus. Niiden suojissa toimii myös camping-alue


24.6. Juhannusaatto

Tavallisesti vietämme juhannuksen mökillä tai Turunmaan saaristossa, tämä on siis aika harvinainen juhannus. Puoli kahdeksalta heräämme laivan puksutukseen, mitä nyt? Asia selviää pian, satamakapteenimme on raahannut rannalle pari ämyriä ja puksutus kuuluu niistä. Myöhemmin kaikaa kovaäänisistä Vikingarna ja Sven-Bertil Taube. Hänhän nyt kuuluu ehdottomasti juhannuksen viettoon. Naapurivene hilaa jo ylös juhlaliputusta, no täytyyhän meidänkin toki juhannusta juhlia. Jäädään sitten tänne.

Veneiden juhlaliputus satamassa

Juhlaliputuksella on yllättävät seuraukset, saamme päivän satamamaksun lahjaksi ja meidät kutsutaan syömään neljältä satamakapteenin organisoimaan juhannusruokailuun.
Ruokana on, mitäs muuta kuin ruotsalaisten herkkua uusia perunoita ja Matjess-silliä ruohosipulin ja kermaviilin kera. Pitkään pöytään mahtuu monta venekuntaa ja pian skoolataan aitoon ruotsalaiseen tyyliin, saksalaiset, hollantilaiset, ruotsalaiset ja tanskalaiset yhdessä. Jälkiruoaksi ilmestyy suuri määrä tuoreita mansikoita ja kermavaahtoa. Varsinaista juhannusruokaa.

Kattausta satamaan

Mansikat ovat uponneet nälkäisiin suihimme

Admiral Nilsson keskellä

Aito blekingiläinen juhannussalko

Viereiselle leirintäalueelle on pystytetty juhannussalko, ei mikään monimetrinen komistus, mutta soma kuitenkin. Lapset ja aikuiset tanssivat sen ympärillä. Viereisellä leirintäalueella on myös kaikenmoista markkinahumua, onnenpyörää, tikanheittoa ilmapalloihin  sun muuta. Puoleen yöhön mennessä tunnelma tiivistyy ja ihmiset ovat nauttineet jo enemmänkin snapsia. Pikkulapsetkin saavat olla ylhäällä myöhään ja nukkumisesta tuskin tulisikaan mitään.
Onneksi venesatamassa on rauhallisempaa, puolenyön jälkeen vetäydymme jo jahdillemme nukkumaan. Aamulla jatkamme matkaa kohden Karlskronaa.

Aamulla näkyy kirkkokin olevan vielä pystyssä.